Strömman kanavan välittömässä läheisyydessä sijaitsee entiseen Strömman sahan alueeseen kuulunut laituri ja lähettämömakasiini.
Alue vuokrattiin 2005 kyläyhdistykselle ja makasiini ostettiin samalla.
Makasiinia on kunnostettu useaan eri otteeseen. Mutta vuonna 2007
Kemiönsaaren itäinen portti -hankkeeseen liittyen rakennus on korjattu
perusteellisesti EU -rahoituksen, Kemiön kunnan ja erittäin innokkaan ja aktiivisen
kyläläisistä koostuvan talkootyöporukan turvin.
Korjauksissa on käyty läpi alkaen perustuksista aina
"keittiön" varustuksiin
sekä makasiinin kalustuksiin. Alueen ympärille rakennettiin
perinteisen mallin mukainen aidolla punamullalla maalattu aita.
Korjaustyöt on toteutettu vanhaa kunnioittaen kuitenkin uutta tuoden, lukemattomin
talkootyötunnein.
Makasiinin "harjakkaiset pidettiin muinaistulipäivänä 25.8. 2007, jolloin makasiini
oli kutakuinkin jo kuosissaan, viimeistelyjä vaille.
Nyt makasiini ja laituri ovat korjatut, laiturin viimeistelytyöt on saatettiin päätökseen v 2007 lopulla.
Makasiinia on nyt myös mahdollista vuokrata perhejuhliin yms.
Siellä on hyvät juhlatilat 120 henkilölle hienolla
merimaisemalla ja aaltojen pärskeillä
MAKASIINI UUDESSA KUOSISSA

LAITURIVIERAITA TOUKOKUUSSA 2008
